Keskiarvo
Arvioita 1
Arvioiminen edellyttää tunnistautumista.
Katso lisää autokauppa-arvioita
Yhteystiedot
Korvenrannantie 17, 04320 Tuusula
Arviot
Autokaupan kommunikaatio on heikonlaista. Vaihtoautosta annettiin puhelimessa tingitty hinta-arvio joka oli noin 25% alle samanlaisten toteutuneiden kauppahintojen. Onhan liikkeen tehtävä voittoa joten hyväksyin alustavan tarjouksen. Autoon johon olin vaihtamassa olikin seuraavana päivänä tehty liikkeen sivuille 27% hinnankorotus pian sen jälkeen kun olin ilmoittanut kiinnostuksesta siihen.
Ehdotin välirahaa ja liike lupasi vastata tarjoukseeni seuraavana päivänä. Yhteydenottoa ei kuulunut yli viikkoon. Soittelin perään ja sanottiin että pomo ei ole vielä tehnyt päätöstä mutta seuraavana päivänä vastaavat. Eivät vastanneet. Kun ilmoitin että menen sitten muualle viestejä alkoi tulla, puheluita ei vaikka halusin keskustella asiat valmiiksi vaikka suoraan pomon kanssa. Sen jälkeen hiljaisuus jatkui jälleen.
Karon tuhlasi melkein neljä viikkoa aikaa siihen ettei lopulta vastannut ehdotukseeni eikä esittänyt vastatarjousta joten tein kaupat toisessa liikkeessä. Herää kysymys haluaako liike myydä autoja ollenkaan ja mikä hirveintä, jos sieltä ostettuun autoon tulee kuluttajansuojan piiriin kuuluva ongelma, tekeekö liike mitään sen ratkaisemiseksi ja kauanko auto on ajokelvottomana telakalla kun kommunikaatio ostotilanteessakin on näin huonoa?